maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulun taikaa ja mennyttä aikaa

Taas alkaa olla yksi vuosi paketissa ja hiljennymme Joulun viettoon.

Joulu merkitsee minulle hiljentymistä läheisten kanssa, yhdessäoloa. Kiire on hetkeksi poissa.
Minun täydellinen Joulu ei rakennu lahjoista eikä materiasta. En odota itselleni mitään lahjoja, en keltään. Joulu rakentuu hyvästä tunnelmasta, lasten ilosta, hyvästä ruuasta ja läheisten läsnäolosta. Minun Jouluuni kuuluu yökirkko äitini kanssa. Se on jo vuosia jatkunut perinne, ja lasten kasvaessa pikkuhiljaa osa heistäkin jo lähtee mukaan.  Tätä on mulle Joulu, jota rakastan.

Lasten kanssa kierrämme aamulla hautausmaat, viemme kynttilät heille, jotka ei enää täällä kanssamme ole.  Hiljennymme hetkeksi. Tässä kuva viime Joululta, lapseni sytytti kynttilän muualla kuolleelle rakkaalle. Vuosi sitten oli lunta, nyt vietämme mustaa Joulua.


Iltapäivää ja iltaa vietämme kotona, joitain läheisiä tulee meille viettämään Joulua. 



Vuosikin vaihtuu ihan kohta. Jos mietin mennyttä vuotta, kaikkea mitä se piti sisällään , niin päälimmäisenä on kiitollisuus.  Mun elämässä on niin mahtavia ihmisiä, etten voi olla muuta kuin kiitollinen.  On Ystäviä, jotka ovat mulle kuin perhettä. Kiitos kun olette! 

Mieleenpainuvia hetkiä menneeltä vuodelta on paljon. Yksi erityinen oli perheemme matka Lappiin patikoimaan.  Viikon vietimme yhdessä kiireettömästi Lapin luonnossa. Viikko oli niin huikea, että päätimme tehdä siitä uuden perinteen perheellemme.  Siellä aika pysähtyi, ja keskellä jylhää luontoa ymmärsi oman pienuutensa tässä maailmassa. Se oli pysäyttävää. Kuinka suuri ihminen yrittääkään olla ja todellisuudessa me olemme hyvin, hyvin pieniä. 

Olemme saaneet kokea kuluneena vuonna myös läheisen ihmisen vakavan sairastumisen. Sitä kautta saaneet herätyksen, miten mikään ei ole itsestäänselvää. Koskaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä.  Nautitaan elämästä! 

Kiitollinen olen ollut tänä vuonna myös siitä, että minulla on ollut mahdollisuus kokea kansainvälisyyttä työni puolesta. Olen saanut ihan itse todeta, ettei asiat ole niin mustavalkoisia, mitä media ruokkii mieliimme.  Olen saanut vahvistusta sille omalle ajattelumaailmalleni, että ihminen tulee aina kohdata ihmisenä riippumatta kulttuurista, etnisistä taustoista , ihon väristä tai yhtään mistään muustakaan.  Me olemme jokainen täällä ihminen, jolla on oikeus ihmisarvoon.  On suuri kunnia, että saan työskennellä erilaisten ihmisten kanssa.  Tämä työ on rikastuttanut minua henkisesti hyvin paljon. Minun ei tarvitse perustaa käsityksiäni kuulopuheisiin, saan luoda käsitykseni ihan itse. Onnekas minä! 

Tulevalta vuodelta toivon onnea itselleni ja kaikille heille, jotka minulle tärkeitä ovat. 
 Muita lupauksia en tulevallekkaan vuodelle tee kuin sen, että keskityn vain asioihin ja ihmisiin , jotka olemassaolollaan eivät aiheuta pahaa mieltä. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi mihinkään, mikä syö ihmistä. Niistä pitää osata päästää irti, ja keskittyä vain niihin asioihin ja ihmisiin, jotka elämästä tekee elämisen arvoista. 

Kiitos vuosi 2015 ja tervetuloa vuosi 2016 ! 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti