Kamera kulkee mun mukana melkeinpä aina. Tykkään kuvailla, ja kuvailen kun siltä tuntuu. Välillä mietin, että mihin mä niitä kaikkia kuvia tarvitsen ja mitä mä niillä teen. Olkoon tämä Blogi vaikka yksi kanava hukuttaa kuviani jonnekin. Ensimmäinen postaukseni tulee tässä.
Autiotalot on yksi ehdoton intohimoni. Siinäkin touhussa valitettavasti laki estää toteuttamasta itseään niin paljon kun oikeasti tahtoisi. Ketään ei varmasti haittaa, jos kuvia räpsii ohikulkiessaan.. raja taitaa tulla siinä vastaan että sisälle ei saa mennä. Vaikka kuinka kiehtois, ja mieli tekis. Mietin vain, että näitä tälläisia hylättyjä talovanhuksia on nykyään niin paljon.. niillä ei ole oikeastaan muuta virkaa kuin lahota pystyyn lauta kerrallaan.. itse ajattelisin, että jos talo voisi antaa jollekin harmittomalle harrastekuvaajalle elämyksiä ja onnistumisia, niin eikö sen jäljellä olevilla elinpäivillä olisi silloin suurempi merkitys? No, mennään pykälien mukaan kuitenkin.
Tämä talo tässä teki minuun suuren vaikutuksen. 5 tunnin ajan tuttavan kanssa ajeltiin pitkin maita ja mantuja, rämmittiin risukoissa ja kontattiin heinikoissa.. bongattiin aika monta hylättyä kotia sillä reissulla. Tämä oli kuitenkin koko sen reissun helmi! Talo, jonka menneen elämän pystyi tuntemaan ja aistimaan. Itse aina näiden helmien löytyessä pysähdyn miettimään.. millaisia ihmisiä tässä on asunut? Mitä täällä on tapahtunut? Mitä kaikkea ihmiset talossa ovat kokeneet ja tunteneet? Miksi talo on hylätty? Voi kun voisi nähdä pikakelauksella koko talon historian rakennusvaiheesta siihen hetkeen kun itse seison ihmettelemässä sitä mitä jäljellä on.
Autiotalojen kuvauksissa ehdottomasti parasta on se historian havina, joka ympärillä vallitsee.
Toinen intohimoni on luonto. Luonnossa on kiva kuljeskella ja ihmetellä. Vaikka olisi kuinka huono päivä ja tuntuisi ettei mistään tule yhtikäs mitään niin se on vaan jännä juttu, että metsästä tulee kotiin ihan eri ihminen joka sinne lähti. Ja vaikka olis hyväkin päivä niin luonnossa siitä tulee vielä astetta parempi.
Tämä kuva on otettu Virttaanharjun Myllylähteeltä. Lirikaivo ja lapseni kädet. Tykkäämme käydä kyseisessä paikassa yleensä syksyisin kävelemässä. Eväät ja kamera reppuun niin kiva päivä on taattu! Alueella pesii myös liito-orava. Sitä ollaan epätoivoisesti yritetty bongata joka kerta, mutta meidän komppaniasta lähtee niin paljon ääntä, että eipä taida kilometrin säteellä yksikään luontokappale uskaltaa olla. Anteeksi eläimet, ötökät, menninkäiset sun muut metsän peikot!
Kolmas juttu, mitä tykkään kuvailla on kaupungit. Tämä kuva on viime syksyltä Samppalinnan puistosta Turusta. Syksy yleensäkin on kuvaamisen eliittiaikaa. Silloin kun luonnon väritys on kauneimmillaan. Mutta myös erilaiset rakennukset ja varsinkin Hansakaupungit ovat sellaisia, joissa koen olevani taivaassa! Voi että on arkkitehtuuri sitten joskus aikoinaan ollut niin paljon upeampaa kuin nykyään! Miksi taloista tehdään nykyään ylisuurien Legopalikoiden näköisiä? En ymmärrä.. mutta ehkäpä juuri siksi sitä vanhaa arkkitehtuuria arvostaa nyt niin paljon, kun on jotain mihin verrata.
Ja sitten... tykkään hirmuisesti kuvailla myös näitä kahta karvaista otustani. Siinä kiehtoo heidän ulkonäkönsä lisäksi kuvaamisen haasteellisuus. Ei oo kuulkaas helppoa kuvata kahta hyvin vilkasta tapausta, jotka ei meinaa hetkeäkään paikallaan malttaa olla.. Jos otan 50 kuvaa, niin maksimissaan kaksi onnistuu. Mutta siinäpä se jutun juju juuri onkin.
Tälläisiä juttuja mitä ilmeisimmin tämä blogi tulee sisällään pitämään. Katsellaan mitä tuleman pitää.
Heidi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti