Kännykkäkuvia ja kutsumaton vieras

Taas on aikaa vierähtänyt.. kamera on ja pysyy laukussaan, ei ole vielä kuvailukipinä sen kummemmin päätään nostellut ..  kännykkä kuitenkin aina taskussa on, joten en kuitenkaan ole ihan kokonaan intohimoani, eli kuvaamista unohtanut..

Kuukausi sitten saimme kutsumattoman vieraan. Kertoi nimekseen Suru, ja sanoi tulleensa jäädäkseen. Aluksi se oli shokki, mutta ajan kanssa sen kanssa on oppinut jo jotenkin elämään  ja oppii joskus vielä paremmin elämään.  Kaikelle vaan pitää antaa aikaa..

Päivää ennen tätä uutta vierastamme otin kaksi kuvaa..  aamu ja ilta. Kummassakin keskiössä tie. Olkoon sitten vaikka elonteitä elämänkaaren molempia päitä edustamassa - aamu ja ilta...

Kevät kuitenkin tekee rytinällä tuloaan.. illat pitenee ja valoa riittää..  on kauniita auringonnousuja ja -laskuja. Valosta ja raittiista ulkoilmasta saa niin hurjasti voimaa.  Menkää ihmiset ulos ja laittakaa ne tekosyynne kaappiin! 

Työn puolesta kävin taas Turussa pyörähtämässä..  siellä taltioitui pari kuvaa.. Tuomiokirkkoa tulee kuvailtua aina siitä suunnasta, että se suuri mahtava torni näkyy..  Nyt otin sivusta yhden kuvan.. aurinko paistoi niin nätisti, ja niinkuin kuvasta näkyy, siellä ei lunta enää juurikaan ole. 

Otin myös kuvan kerrostalon seinässä olevasta maalauksesta, jota monesti ihmetellen ihaillut olen..  nöyrä mies hattu kädessä..  upea teos,  rispektiiii vaan sen tekijälle, ei oo ollu mikään pikku homma. Mutta jos omasta ikkunasta tuo värisirkus joka päivä näkyis, niin en mä tiiä..   

Tämmöstä tällä kertaa..  

Niin ja hei..  muistakaa kertoa joka päivä niille lähimmillenne että rakastatte. Osoittakaa käytöksellänne , että arvostatte. Sen sanon, että mikään ei ole tässä elämässä itsestäänselvää, ei ainakaan itse elämä. Sitä ei tajua, ennenkuin omalle kohdalle napsahtaa läheisen kuolema. Se vetää polvilleen ja nöyräksi hattu kädessä. Ei sen edessä ole enää muuta kuin ikävä ja hiljaisuus. Pidä se mielessäsi.