keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Talonpoikaismuseo

Eilen tehtiin seurakunnan päiväkerhojen kanssa retki Punkalaitumelle Yli-Kirran talonpoikaismuseoon, toiselta nimeltään Koiramäkeen.  Mauri Kunnaksen kirjojen kuvitus on syntynyt tästä paikasta, näistä rakennuksista.

 
Kaikille täälläpäin  (Varsinais-Suomi) asuville paikka on varmasti tuttu.
 
Museossa tulee tunne, kuin olisi matkannut ajassa satoja vuosia taaksepäin. Ihan pienempien kanssa en lähtisi, koska ei pienet jaksa kuunnella oppaan kertomuksia rakennuksista. Meidän 5-vuotias jaksoi.
Oli erilaisia aittoja ja savusauna..  kuinka sauna oli ennen aika tärkeä. Siellä koko elämänkaari kulki niin, että ympyrä sulkeutui. Saunassa synnyttiin, siellä suoritettiin vainajan viimeinen pesu.
 



Rakennuksien sisällä oli nähtävillä miten ennen muinoin elettiin. Vanhoja mielenkiintoisia esineitä ym.


Tämä talo tässä kuului mäkitupalaisille. Rakennuksista juuri tämä puhutteli minua eniten. Talossa asui 10 lasta ja kaksi aikuista.  Kokoonpano demostroitiin sillä, että sisälle porukasta meni kaksi aikuista ja 10 lasta. Niin elettiin ennen. Ei ollut omia huoneita ei. Kyllä on maailma ollut niin eri ennen.. arvomaailmoista lähtien. Voi kun saisi palan sitä tähän nykypäivään.



Konehallissa oli nähtävillä vanhoja traktoreita ynnä muuta. Yhden hallin yläkerrassa oli myös vanha koulumuseo.


Museossa oli nähtävillä myös miten riistaa ja muita eläimiä pyydystettiin. Oli karhunloukkua ja kuvassa olevaa sudenkuoppaa.


Kaikkinensa näkemisenarvoinen paikka, jossa kannattaa lasten kanssa poiketa. Ihan vain siksi , että näkevät miten asiat olivat ennen ja kuinka paljon asioiden eteen joutui ennen työtä tekemään. Opettava ja kasvattava kokemus.

Kaikista hauskin yksityiskohta on tässä:



Lisää museosta löydät tietoa täältä http://www.koiramaentalo.fi/




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti