Joulun taikaa ja mennyttä aikaa

Taas alkaa olla yksi vuosi paketissa ja hiljennymme Joulun viettoon.

Joulu merkitsee minulle hiljentymistä läheisten kanssa, yhdessäoloa. Kiire on hetkeksi poissa.
Minun täydellinen Joulu ei rakennu lahjoista eikä materiasta. En odota itselleni mitään lahjoja, en keltään. Joulu rakentuu hyvästä tunnelmasta, lasten ilosta, hyvästä ruuasta ja läheisten läsnäolosta. Minun Jouluuni kuuluu yökirkko äitini kanssa. Se on jo vuosia jatkunut perinne, ja lasten kasvaessa pikkuhiljaa osa heistäkin jo lähtee mukaan.  Tätä on mulle Joulu, jota rakastan.

Lasten kanssa kierrämme aamulla hautausmaat, viemme kynttilät heille, jotka ei enää täällä kanssamme ole.  Hiljennymme hetkeksi. Tässä kuva viime Joululta, lapseni sytytti kynttilän muualla kuolleelle rakkaalle. Vuosi sitten oli lunta, nyt vietämme mustaa Joulua.

Iltapäivää ja iltaa vietämme kotona, joitain läheisiä tulee meille viettämään Joulua. 

Vuosikin vaihtuu ihan kohta. Jos mietin mennyttä vuotta, kaikkea mitä se piti sisällään , niin päälimmäisenä on kiitollisuus.  Mun elämässä on niin mahtavia ihmisiä, etten voi olla muuta kuin kiitollinen.  On Ystäviä, jotka ovat mulle kuin perhettä. Kiitos kun olette! 

Mieleenpainuvia hetkiä menneeltä vuodelta on paljon. Yksi erityinen oli perheemme matka Lappiin patikoimaan.  Viikon vietimme yhdessä kiireettömästi Lapin luonnossa. Viikko oli niin huikea, että päätimme tehdä siitä uuden perinteen perheellemme.  Siellä aika pysähtyi, ja keskellä jylhää luontoa ymmärsi oman pienuutensa tässä maailmassa. Se oli pysäyttävää. Kuinka suuri ihminen yrittääkään olla ja todellisuudessa me olemme hyvin, hyvin pieniä. 

Olemme saaneet kokea kuluneena vuonna myös läheisen ihmisen vakavan sairastumisen. Sitä kautta saaneet herätyksen, miten mikään ei ole itsestäänselvää. Koskaan ei tiedä milloin on viimeinen päivä.  Nautitaan elämästä! 

Kiitollinen olen ollut tänä vuonna myös siitä, että minulla on ollut mahdollisuus kokea kansainvälisyyttä työni puolesta. Olen saanut ihan itse todeta, ettei asiat ole niin mustavalkoisia, mitä media ruokkii mieliimme.  Olen saanut vahvistusta sille omalle ajattelumaailmalleni, että ihminen tulee aina kohdata ihmisenä riippumatta kulttuurista, etnisistä taustoista , ihon väristä tai yhtään mistään muustakaan.  Me olemme jokainen täällä ihminen, jolla on oikeus ihmisarvoon.  On suuri kunnia, että saan työskennellä erilaisten ihmisten kanssa.  Tämä työ on rikastuttanut minua henkisesti hyvin paljon. Minun ei tarvitse perustaa käsityksiäni kuulopuheisiin, saan luoda käsitykseni ihan itse. Onnekas minä! 

Tulevalta vuodelta toivon onnea itselleni ja kaikille heille, jotka minulle tärkeitä ovat. 

 Muita lupauksia en tulevallekkaan vuodelle tee kuin sen, että keskityn vain asioihin ja ihmisiin , jotka olemassaolollaan eivät aiheuta pahaa mieltä. Elämä on liian lyhyt hukattavaksi mihinkään, mikä syö ihmistä. Niistä pitää osata päästää irti, ja keskittyä vain niihin asioihin ja ihmisiin, jotka elämästä tekee elämisen arvoista. 

Kiitos vuosi 2015 ja tervetuloa vuosi 2016 ! 

Kuuhulluus

Ette tiedä, kuinka monta tuntia olen käyttänyt siihen, että saisin kuusta kuvan , johon olen tyytyväinen. Sellaisen, jossa näkyy myös kraatereita.  Olen saanut vinkkejä toisilta kuvaajilta, millaiset arvot kannattaa olla, mutta ei - kyllä tämä on lajina sellainen, että kokeilemalla ja pitkäjänteisyydellä onnistuu.  Tässä kuvassa arvot ovat 1/160, F8 ja ISO200.  Voit kokeilla. Mutta niinkuin sanoin, pitää löytää itse ne itselleen ja omalle kameralleen plus ympäröiville olosuhteille sopivat arvot.  

Tähän olen tyytyväisin tähän mennessä, mutta ei tämä tähän lopu...  aion kyetä  vieläkin parempaan. 

Syksyn värejä

Muutama kuva syksyn kauniista värisadosta.  En ole vieläkään ehtinyt sinne Kurjenrahkaan ruskaa kuvailemaan, mutta todella toivon, että vielä ehdin. Nämä kuvat on ihan kodin lähimaastosta. 

Muutama kuva saaresta

Ystävälläni on joka syksy tapana järjestää likkaporukan yhteinen patikkaretki Saaren kansanpuistoon. Yleensä olemme menneet kaukolanharjulle, mutta tänä vuonna reitti oli eri.  Patikoimme järven rannalla sijaitsevalle laavulle, jossa grillasimme makkaraa, ja nautimme ulkoilmasta.  

Kansallispuisto on kaunista aluetta, jossa on järviä. 

Ruskaa oli jonkiverran jo nähtävillä.  

Päivä oli mukava irtautuminen arjesta. Ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, että on vain yksi paikka, jossa mun mieli ja sielu lepää ja se on luonto. 

Lyttynokkien kesä

Vastapainoksi luontokuville hiukan erilaisia luontokuvia. Meidän mopsien kesää.

"Katse tulevaisuuteen"

"Riemu"

"Kesän tuoksuja"

"Liian kuuma"

"Lets play"

Ja lopuksi netistä kopsattu ajatelma, jonka jokainen voisi sydämeensä painaa.

Pyhä-Luoston kansallispuisto. Maanpäällinen taivas.

Luontoa ja luonnossa liikkumista rakastavana ihmisenä (ihmisinä) toteutimme yhden ison haaveemme - matkustimme lomalle Lappiin.  Meillä oli upea mökki , mutta sinne ei todellakaan menty mökkiin makoilemaan, vaan nauttimaan jylhästä luonnosta patikoinnin merkeissä. 4 päivää uhrattiin pelkästään patikointiin, ja kilometrejä kertyikin 30.  Lapsetkin jaksoi hienosti, eväät oli repussa ja menimme kaikessa rauhassa. Rankkaa oli silti, sillä nousuja oli jos jonkinlaisia.  Yritän olla vähäsanainen tekstissäni, sillä kuvia on paljon. Niitä kertyi 1080 kappaletta, mutta olen tähän nyt valinnut muutamia.

Kohteemme oli siis Pyhä-Luosto ja siitä löydät lisää tietoa TÄÄLTÄ.

Reissumme alkoi aikaisin aamusta. Ajoimme Länttä pitkin, läpi Pohjanmaan. Kuvia olisi sieltäkin vaikka mitä, mutta tässä yksi. Kiinnitimme huomiota, että lähes kaikki talot oli siellä tälläisiä.

Yövyimme Oulussa , Perämeren rannalla, Virpiniemen urheiluopistossa yhden yön. Seutu oli kaunista. 

Seuraavana aamuna jatkoimme aikaisin matkaa. Ajoimme Kemin kautta Rovaniemelle, jossa kävimme Joulupukin pajakylässä. Paikka oli mahtava ja tapasimme Joulupukinkin! Saatiin kuvia pukista ja lapsista mahtavassa hämyisessä Pukin huoneessa. Pienimmistä lapsista kokemus oli ehkä reissun kohokohta! 

Pajakylä itessään oli melkoinen turistirysä.  Oli jos jonkinlaista putiikkia ja ravintolaa - hinnat sen mukaiset. Siellä riitti kuitenkin nähtävää ihan hirmuisesti ja aikaakin siis kului siellä. Alla kuva hauskasta "pylväästä" , johon oli merkattu etäisyyksiä eri kaupunkeihin. Myös napapiirin linja kulki pajakylän läpi, sitä näkyy kuvassa alhaalla vähän. 

Pyhä-Luostolle saavuimme iltasella. Tässä mökkimme, Pyhänkarhu 1. Todella, todella upea mökki! Jos Pyhälle menette, niin suosittelen tätä mökkiä.  Lisää kuvia mökistä ja varaustiedot löydät TÄSTÄ.

Lähdimme tutustumaan Sodankylään, joka on vielä tunti ylöspäin Pyhätunturilta. Porot oli hauskoja.. siinä ne vieressä jolkotteli eikä välittäneet meistä yhtään. 

Emme jääneet Sodankylässä huomaamattomiksi paikallisilta ihmisiltä.  Salamavalot välkkyi kun kuvasimme kaikkea mahdollista. Tässä Sodankylän ilmeisesti joku oma monumentti. Patsas. 

Pelkosenniemellä sijaitsee Andy mc Coyn synnyinkoti. Andyn patsas pönöttääkin  Pelkosenniemen keskustassa.  TÄSSÄ lisää hänestä. 

Sitten koitti se suuuuuuri hetki kun laitoimme reput selkään ja lähdimme ekalle patikkaretkellemme. 

Suuntasimme AITTAKURUUN , joka oli aivan mielettömän upea paikka. En tarinoi siitä enempiä , edeltävästä linkistä saat tietoa lisää.  Samoin tulevia kohteita linkitän suoraan, voit lukea niiden kautta tietoa lisää jos haluat/ jos kiinnostaa. 

Maisemat olivat henkeäsalpaavat, vaikkemme olleet kuin noin puolessa välissä tunturia. 

 Tästä kauniimmiksi ei patikointimaastot enää voi muuttua.

Pyhällä on ehkä hienoin liikenneympyrä mitä ikinä nähnyt olen. 

Seuraavana teimme sitten reissun rankimman patikkaretken. Suuntasimme ISOKURUUN. Reitti kulki läpi kurun, aina uhriharjulle ja Karhunjuomalammelle, ja sieltä takaisin Pyhälle. Reitti oli pituudeltaan 10 km.

Luolia ja onkaloita löytyi ja niitä tutkittiin. 

Kurut olivat rakkakivien syleilyssä. Kivien olomuotoa, olemassaoloa, mitään niistä ei voi ymmärtää ennenkuin itse näkee. Uskomatonta luonnon taidetta. 

Tässä kuvassa alla, lapset ja mieheni nousi ylös katsomaan kullankaivajan onkaloa, jossa kyseinen kaivaja oli kultaa etsinyt. Niinkuin näette, ihminen on Lapin luonnossa kovin pieni, tuskin heitä kuvassa erottaa. 

Saavuimme PYHÄNKASTEENPUTOUKSELLE, joka oli mieletön nähtävyys. 

Pyhänkasteenputoukselta nousimme UHRIHARJULLE , johon oli miljoona porrasta. Aina kun luuli , että portaat loppuu niin ne vaan jatkui ja jatkui. Pudotusta oli paljon, todella paljon. Kummallakin puolen harjua oli rotko. Siinä luonto näytti mahtinsa.. ihminen todella on pieni osa koko tätä systeemiä. 

Uhriharjulta laskeuduimme KARHUNJUOMALAMMELLE, jossa pidimme evästauon. 

Reissun viimeinen kilometri kulki Tunturin puolessa välissä huoltotietä pitkin takaisin lähtöpisteeseen.  Oltiin tässä vaiheessa melkoisen poikki. Mutta monta kokemusta rikkaampia. 

Pyhän "keskustassa" poroja nähtiin ihan jatkuvasti. 

Tehtiin retki MAISEMAHISSEILLÄ huipulle. Valitsimme huonon päivän, koska tunturin huiput olivat usvan peitossa, eikä ylhäältä nähnyt alas.  Tässä kuva huipulta ja alla kuva heti kun olimme laskeutuneet pilven alapuolelle. Itse pelkäsin hisseissä ihan hulluna. Yritin rauhoittaa itseäni laulamalla ja hokemalla että ihan kohta ollaan alhaalla. Hui kamala...  lapsilla oli hauskaa. 

Seuraava patikkareissumme olikin suolla. Wau mikä suo! Kiipesimme lintutorniin ihailemaan maisemia.  Mahtavin suo ikinä!!  Mutta se todella oli suo. Paikoin todella vetinen ja syväkin, joten pitkospuilla oli pysyttävä. 

Patikoimme myös LAMPIVAARAN AMETISTIKAIVOKSELLE, joka oli kokemuksena aivan mahtava!  Opas perehdytti alueen geologiaan ja saimme kaivaa itsellemme itse omat ametistit. Jokainen löysi jotain. Mitään halpaa lystiä kaivokselle meno ei ole, ei varsinkaan isolla porukalla, mutta oli kyllä jokaisen euron arvoinen. Kierros kesti tunnin, joten siihen nähden hinta oli aika kova. 

Tällaista se oli, poroja siellä, poroja täällä...  

Sitten valloitimmekin tunturin! Eka päivä kun huiput eivät olleet usvan peitossa. Voi mahtavuus mitkä maisemat ylhäältä oli!!  Ei sitä pysty kuvista edes käsittämään kuinka huikea tunnelma tuolla ylhäällä oli. Tässä kuitenkin muutama kuva. 

Tunturijono on 30 km pitkä, Tässä kuvassa näkyy  UKKO-LUOSTO. Seison tunturijonon ekan tunturin huipulla, ja tuo tunturi on siis todella kaukana.

Mokkimme sijaitsi tuon järven , Pyhäjärven rannalla. 

Ylhäällä oli myös RAVINTOLA, jossa oli maailman parhaat kuumat kaakaot! 

Pusu tunturin huipulla! Reissumme patikointiosuudet tuli onnistuneesti pakettiin ja olemme kyllä ylpeitä lapsistamme ja itsestämme. Ihan huikea kokemus!! 

Ja taas poroja... 

Pyhän keskustassa sijaitsee pikkuisia kauppoja.  Lahjatavaroita ym.  Jääkaappiimme täydennystä haettiin pikkuisesta K-kaupasta, joka myöskin on Pyhän keskustassa.  Mutta pakko sanoa, että olipas ihanaa päästä täällä kotona taas kauppaan... kyllä täällä halvempaa on. 

LUONTOKESKUS NAAVASSA tutustuimme luonnon saloihin toisella tapaa. Oli mielenkiintoinen paikka. Käy ihmeessä! 

Mahtavien päivien jälkeen hyvästelimme Pyhän haikein mielin. Kotimatka alkoi ja alas tulimme itää pitkin.  Suomussalmella kävimme katsomassa HILJAISTA KANSAA.  Jännällä tavalla aika karmiva nähtävyys. 

Suomen sotahistoriasta kiinnostuneina ajoimme RAATTEENTIEN , kun se kerran sopivasti pienen koukkauksen takana matkan varrella oli. Hiljaiseksi vetävä paikka .  Ajoimme aina venäjän rajalle asti.  Alla monumentti, jossa jokainen kivi kuvaa kaatunutta sotilasta. 

Matka oli uskomaton kaikkinensa. Ajoimme yhteensä 2351 kilometriä ja kotiin palasimme monta upeaa kokemusta rikkaampina. Lappihöperyys iski ja  uusi reissu on jo suunniteilla. Seuraavaksi aiomme suunnata niin ylös kuin mahdollista, eli NUORGAMIIN asti.  Sitten ensi kesänä.