maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hevonlinna

Viikonloppuna mettäilemään lähdettiin meille uuteen paikkaan, Hevonlinnaan.  Hevonlinna sijaitsee Koski TL:n ja Mellilän rajalla ja on osa Harjureittiä.



Alueella on ulkoilureittejä, joita kulkea, mutta opastus on surkea.



Alueella sijaitsi myös näkötorni. Korkeutta 22 metriä. Huipulla tuuli, ja sen tunsi, miten torni huojui tuulessa. Mutta mahtavat oli maisemat ylhäältä käsin. 




Menimme harjua pitkin alas, josta taas ylös. Kaikilla kengät täynnä hiekkaa. 




Ulkoilualueena Hevonlinna on huikea, kaunis ja viihtyisä. Mutta me olemme sitä mieltä, että sinne pitää mennä sillä asenteella, että mettään vaan! Ei meidän hermoilla ainakaan pähkäillä näillä reiteillä, että mihin suuntaan kuuluu mennä, koska opastus oli todellakin olematon ja kulkureitit risteili siellä ja täällä, sinne ja tänne - vähän tonnekkin.  Oletuksemme mukaan aloitimme Harjureitistä, ja kuvittelimme olevamme sillä koko ajan, kunnes hoksasimme, että emmepäs olekkaan , ja se oli se hetki kun päätimme luopua reiteistä ja mennä minne huvitti, eli pois reitiltä ja metsään.



Ehdottomasti ja lämpimästi kuitenkin suosittelemme tätä ulkoilu- ja retkeilykohdetta. Eväät reppuun ja nauttimaan luonnosta!!! 






sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Mettäilyä


Alkava kevät on tuonnut mukanaan taas meidän komppanialle innostuksen möhkiä metsissä. Muutama kuva lähimatkailusta.




Koiratkin ovat olleet intoa pinkeenä, kun metsässä saa juosta vapaana. Siitä ihania otuksia, että vapaanakin pysyvät meidän lähellä. Ikinä ei tarvitse pelätä, että pinkaisevat matkoihinsa. 



Ainoa tunne näillä reissuilla on rauha. Metsästä tulee aina pois ihan eri ihmiset, jotka sinne meni. Siksi ryteiköissä, rämeiköissä, kallioilla ja poluilla vierähtää helposti usea tunti. 


Aurinkoisia kevätpäiviä jokaisen sydämeen.. antakaa valon paistaa syvälle sinne. 

tiistai 21. helmikuuta 2017

Terapiaa

Jottei tämä Blogi nyt ihan kuole pystyyn niin teen postauksen heppakuvista.
Tokavikaa kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat on ottanut Elina Tähkävuori.

Hieman taustaa..  Harrastin nuorempana ratsastusta. Siitä on n.20 vuotta aikaa kun lensin hevosen selästä niin tyylillä, että jäi kammo, enkä enää noussut hevosen selkään. Virhe. Olisi vaan heti pitänyt nousta uudestaan.

Ystävälläni on hevonen, ja olen voittanut itseni, ja uskaltautunut uudestaan selkään. Tämä hevonen on ollut mulle vähän kuin oma terapeutti. Takana on todella rankka vuosi, ja Ystäväni kannustamana olen löytänyt tavan ripustaa kaikki narikkaan ja nauttia hetkestä. Ei pelkästään se hepan selässä olo.. kaikki..  kävely, lannan lapiointi .. kaikki..  Mahdatko Ellu edes ymmärtää kuin isoja juttuja ne on mulle? Kiitos.























Hyvä elämä koostuu hyvistä hetkistä. Ne on se kantava voima elämässä. 

tiistai 27. syyskuuta 2016

Lapin reissu 2016

Vihdoinkin sain aikaiseksi tehdä pienen kuvakoosteen Heinäkuun Lapin reissusta. Paljon tehtiin, nähtiin ja koettiin .. Kävimme museoissa , keilaamassa jne..  tämä kirjoitus on kuitenkin vain kolmen tunturin valloituksesta ja matkasta Pohjois-Norjaan Varangenbotn nimiseen pikkukylään.



Lähdimme reissuun aamulla varhain..  yövyimme Virpiniemen liikuntaopistolla ja matka kohti pohjoista jatkui taas seuraavana aamuna.  Kuva Perämeren rannalta. 



Saariselän keskustassa poroja oli paljon..  



                       KAUNISPÄÄ  ,  KIILOPÄÄ ja  IISAKKIPÄÄ

Huiputimme reissumme aikana 3 eri tunturia 3 eri päivänä.  Lapsetkin jaksoivat todella hienosti, ja kokemus oli sellainen, ettei sille löydy edes sanoja. Se vain tarvitsee kokea.


Lähtö Kaunispäälle (samoin kuin Iisakkipäälle) tapahtui tästä.  Reitti ei ollut mitenkään erämaahenkinen, sillä Kaunispää toimii talvisin laskettelurinteenä. 


Kaunispään huipulta Saariselän keskustaan päin kuvattuna. Tuntturihotelleja. 


Poroja tuli tunturissa vastaan.


Kaunispään huipulla sijaitseva kahvila.


Maisemia. 

Seuraavana päivänä lähdimme Kiilopäätä huiputtamaan. Reitti ja ympäristö oli erämaata, ja näistä kolmesta tunturin huiputuksesta Kiilopään reissu oli rankin, ja mahtavin. 


Kun jo luulimme olevamme melkein huipulla, niin huomasimme, että hyvä jos puoliväli oli saavutettu.


Maisemat Kiilopään huipulta oli henkeä salpaavat...  kiipeäminen kannatti!


Reippaat retkeilijät.


Hassu perinne on, että rakkakivistä retkeilijät rakentavat omia toteemeita tuntureihin. Myös me rakensimme, ja näin jätimme oman jälkemme tuntureihin. 



Sanat ei riitä kuinka pieneksi ihminen tuntee itsensä keskellä suurta erämaata..  

Viimeisenä lähdimme huiputtamaan Iisakkipäätä..  alhaalla ei ollut sumua, ja meille tuli hieman yllätyksenä kuinka sankka sumu oli huipulla.. eteenpäin ei nähnyt mitään. Kun ei maamerkkejäkään nähnyt, niin meille oli käydä eksyminen, koska kartta oli vahingossa väärinpäin kädessäni..  Mutta reissusta tuli seikkailu, ja meillä oli hauskaa! 




Tunturin juurella näki hyvin eteenpäin..  



Iisäkkipään huipulla tilanne oli tämä! Mitään ei nähnyt.



Lapin vaivaiskoivu. Niin vaivainen , että maata pitkin jaksoi kasvaa sen minkä jaksoi. 


Mulla on ollut vuosia unelma..  unelma koskea jäämerta ..   nyt olimme jo niin ylhäällä, että päätimme lähteä käymään Pohjois-Norjassa.  Saariselältä Varangenbotniin ajoi 4 tuntia. 


Matkalla niin ylös kuin Suomea riittää.. 


Utsjoella, Silta Norjaan.


Välillä Utsjoki -Nuorgam ajoimme vuonojen keskellä Tenojoen vartta pitkin.  Tenojoki toimii Suomen ja Norjan rajana. 



Suomen ja Euroopan unionin pohjoisin piste. Tätä ylemmäs ei pääse.


Norjan puolella 


Ajoimme pieneen kylään nimeltään Varangenbotn.  Laskuvesi oli meneillään kun menimme rantaan. Lapset löysivät hienoja simpukoita rannasta..  



Yksi unelmani tuli toteutettua..  se otti yli 30 vuotta, sen eteen piti istua autossa yhteensä 3000 kilometriä, mutta se kannatti.  Siinä jäämeren rannalla, koskiessani vettä , mielessäni oli vain yksi ajatus..   Kaikki on tässä elämässä mahdollista, ihan kaikki.  Kaikki on ihmisestä itsestään kiinni. Ihan kaikki.