Hevonlinna

Viikonloppuna mettäilemään lähdettiin meille uuteen paikkaan, Hevonlinnaan.  Hevonlinna sijaitsee Koski TL:n ja Mellilän rajalla ja on osa Harjureittiä.

Alueella on ulkoilureittejä, joita kulkea, mutta opastus on surkea.

Alueella sijaitsi myös näkötorni. Korkeutta 22 metriä. Huipulla tuuli, ja sen tunsi, miten torni huojui tuulessa. Mutta mahtavat oli maisemat ylhäältä käsin. 

Menimme harjua pitkin alas, josta taas ylös. Kaikilla kengät täynnä hiekkaa. 

Ulkoilualueena Hevonlinna on huikea, kaunis ja viihtyisä. Mutta me olemme sitä mieltä, että sinne pitää mennä sillä asenteella, että mettään vaan! Ei meidän hermoilla ainakaan pähkäillä näillä reiteillä, että mihin suuntaan kuuluu mennä, koska opastus oli todellakin olematon ja kulkureitit risteili siellä ja täällä, sinne ja tänne - vähän tonnekkin.  Oletuksemme mukaan aloitimme Harjureitistä, ja kuvittelimme olevamme sillä koko ajan, kunnes hoksasimme, että emmepäs olekkaan , ja se oli se hetki kun päätimme luopua reiteistä ja mennä minne huvitti, eli pois reitiltä ja metsään.

Ehdottomasti ja lämpimästi kuitenkin suosittelemme tätä ulkoilu- ja retkeilykohdetta. Eväät reppuun ja nauttimaan luonnosta!!! 

Mettäilyä

Alkava kevät on tuonnut mukanaan taas meidän komppanialle innostuksen möhkiä metsissä. Muutama kuva lähimatkailusta.

Koiratkin ovat olleet intoa pinkeenä, kun metsässä saa juosta vapaana. Siitä ihania otuksia, että vapaanakin pysyvät meidän lähellä. Ikinä ei tarvitse pelätä, että pinkaisevat matkoihinsa. 

Ainoa tunne näillä reissuilla on rauha. Metsästä tulee aina pois ihan eri ihmiset, jotka sinne meni. Siksi ryteiköissä, rämeiköissä, kallioilla ja poluilla vierähtää helposti usea tunti. 

Aurinkoisia kevätpäiviä jokaisen sydämeen.. antakaa valon paistaa syvälle sinne. 

Terapiaa

Jottei tämä Blogi nyt ihan kuole pystyyn niin teen postauksen heppakuvista.
Tokavikaa kuvaa lukuunottamatta kaikki kuvat on ottanut Elina Tähkävuori.

Hieman taustaa..  Harrastin nuorempana ratsastusta. Siitä on n.20 vuotta aikaa kun lensin hevosen selästä niin tyylillä, että jäi kammo, enkä enää noussut hevosen selkään. Virhe. Olisi vaan heti pitänyt nousta uudestaan.

Ystävälläni on hevonen, ja olen voittanut itseni, ja uskaltautunut uudestaan selkään. Tämä hevonen on ollut mulle vähän kuin oma terapeutti. Takana on todella rankka vuosi, ja Ystäväni kannustamana olen löytänyt tavan ripustaa kaikki narikkaan ja nauttia hetkestä. Ei pelkästään se hepan selässä olo.. kaikki..  kävely, lannan lapiointi .. kaikki..  Mahdatko Ellu edes ymmärtää kuin isoja juttuja ne on mulle? Kiitos.

Hyvä elämä koostuu hyvistä hetkistä. Ne on se kantava voima elämässä.